MITEN ULTRAVIOLETTIVALO TOIMII

Ultraviolettivalon vaikutukset veteen havaittiin ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten – tässä on tiede, mitä tapahtuu.

LÖYTÖ

Vuonna 1877 tutkijat havaitsivat ensimmäisen kerran voimakkaan auringonvalon desinfioivan vettä. Brittiläinen fysiologi Arthur Downes ja tiedemies Thomas P. Blunt huomasivat, että varjossa pidetty sokerivesi sameni, kun siihen kasvoi mikro-organismeja, kun taas suorassa auringonvalossa pidetty sokerivesi pysyi täysin kirkkaana. Tämän tiedon avulla saksalainen silmälääkäri Ernst Hertel päätti 25 vuotta myöhemmin, että UV-C-aallonpituuden valo voi estää patogeenien kasvua.

UV-VALO DESINFIOINTISOVELLUKSESSA

Kyky luoda keinotekoisesti ultraviolettivaloa oikeilla aallonpituuksilla lampuilla antaa meille voiman auttaa desinfioimaan erilaisia ​​nesteitä sekä ilmaa ja pintoja.

UV-pohjainen desinfiointiprosessi (tunnetaan myös nimellä bakteereja tappava säteilytys) on kemikaaliton desinfiointimenetelmä, joka käyttää lyhytaaltoista ultraviolettivaloa (UV-C) inaktivoimaan mikro-organismit häiritsemällä niiden DNA:ta, jolloin ne eivät pysty suorittamaan tärkeitä solutoimintoja, kuten lisääntymistä. 254 nm:n aallonpituudella UV-valo voi tunkeutua mikro-organismin soluseinän läpi ja muuttaa DNA:n rakennetta pysyvästi muutamassa sekunnissa, jolloin seurauksena ei ole kemiallisia sivutuotteita.

ANNOSTUS

Tarkkaa ja kohdennettua "annostusta" käytetään eri sovelluksiin tarvittavan UV-lampun tyypin laskemiseen. Tämä sisältää sen, kuinka kauan eri nesteitä, ilmaa tai pintoja on altistettava ultraviolettivalolle, jotta ne voidaan desinfioida turvallisesti. Esimerkiksi keskipaineiset UV-lamput lähettävät laajan desinfiointiaallonpituuden 200-320nm:ssä ja ovat ihanteellisia suuriin kaupallisiin sovelluksiin, kuten painolastiveteen ja jäteveden käsittelyyn.

Annostelussa huomioidaan lampuista tuleva UV-intensiteetti, veden, ilman tai pinnan (tarvittaessa) UV-läpäisy (UVT) ja aika, jonka desinfioitava aine altistuu UV-valolle.

ULTRAVIOLETTISPEKTRI

Ultraviolettivalo on hyvin kapealla alueella sähkömagneettisessa spektrissä ja hajoaa silloinkin eri aallonpituuksiksi, jotka ovat näkyvää valoa lyhyempiä.

UV-A: Pitkäaaltoinen (315–400 nm) UV on vähiten haitallinen, mutta se voi edistää ihon ikääntymistä ja DNA-vaurioita. UV-A-lamppuja käytetään musteiden, liimojen ja pinnoitteiden kovettumiseen.

UV-B: Keskiaalto (280 – 315 nm) UV on vaarallisempi ja polttaa ihoa. UV-B-lamppuja käytetään myös musteiden, erityisesti kirkkaiden pinnoitteiden ja ohuiden mustekerrosten, kovettumiseen.

UV-C: Lyhytaaltoinen (100 – 280 nm) UV on haitallisin, ja sitä käytetään veden ja ilman desinfiointiin, koska se voi tehdä mikro-organismeista vaarattomia.

V: (400 – 700 nm) Näkyvä valo violetista – lyhin aallonpituus, jonka voimme omin silmin nähdä – punaiseen asti, joka on pisin näkyvä aallonpituus ennen infrapunaa.

UV-VALON EDUT DESINFIOINTISOVELLUKSESSA

Ultraviolettivalolla on monia etuja perinteisiin pintojen, ilman ja veden desinfiointimenetelmiin verrattuna:

Suurin osa UV-pohjaisista desinfiointijärjestelmistä ei vaadi kemikaaleja, vain oikeaa annostusta lampuista – sovelluksesta riippuen joissakin prosesseissa voidaan silti käyttää kemikaaleja, mutta paljon pienempiä määriä.

UV-pohjaisia ​​desinfiointimenetelmiä käytettäessä ei jää jäljelle myrkyllisiä kemikaaleja tai syöpää aiheuttavia sivutuotteita.

UV-teknologian desinfiointijärjestelmät ovat usein pienempiä ja helpompia käyttää kuin perinteiset järjestelmät, ja niillä on kohtuuhintaisia ​​pääoma- ja käyttökustannuksia.

Ultraviolettivalo ei muuta nesteen tai ruoan makua, mikä voi tapahtua kemiallisissa tai lämpökäsittelyissä.

UV-lamput ja niiden desinfiointijärjestelmät ovat usein turvallisempia niitä käyttävälle henkilökunnalle kuin kemialliset järjestelmät ja poistavat tarpeen valmistaa, varastoida ja kuljettaa vaarallisia ja mahdollisesti myrkyllisiä kemikaaleja.

UV-lampuilla on laaja käyttö. Niitä voidaan käyttää prosesseissa, jotka auttavat hajottamaan bakteerien, homeiden, itiöiden ja virusten DNA:ta.

UV-desinfiointiliuokset inaktivoivat patogeenit, jotka ovat kehittäneet vastustuskyvyn klooria ja muita kemikaaleja, kuten kryptosporidiumia, vastaan.